Jumalattoman nakertava kevät

Ja lokit räkättävät ja aurinko paistaa ja kevät on täällä, muttei ole lämmintä eikä ole edes varaa ruokaan...

FI86 5000... Osuuspankki.

Mitä oli olla kuollut, mitä on olla elossa?

Milloin synnyin uudelleen, vai synnyinkö edes?

Miksi jokin on rikki, vaikkei mitään ole tapahtunut vai oliko se niin aina?

Pelkää aaveita, hiirien rapistelua seinärakenteissa, Vaasankadun baarien kanta-asiakkaita... Onko oikeasti jotain pelättävääkin?

Kun ei tunteita kuulu näyttää. Tai ei ainakaan niitä negatiivisia. Ilmekään ei värähdä, eikä ääni. Eikä lääkäriinkään voi mennä kertomaan, että olis nyt vähän vikoja. Ei vikojaan kuulu paljastaa, ettei kukaan vain tartu niihin.

Mutta on kuulemma rakkautta olla heikko. Vai onko sittenkään?

En saa edes nukkua rauhassa. Menee mihin aikaan tahansa nukkumaan niin nukahtaa, mutta heräämiset tapahtuvatkin sitten väärään aikaan. Ja kun oikeasti pitäisi nousta, ei enää kykene sellaiseen. Onneksi pian on taas lomaa.

Luulin hetken, että päässäni on vikaa, silla näin keittiössä pienenpientä välkkymistä. Tai ehkä himmenemistä. Sitten kaikki pimeni.

AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL.AndyWARHOL. Olisi sen lukion paremminkin voinut hoitaa ja peruskoulun sitten vähän huonommin.

Tulee taas poissaoloja, kaikki hyvin niin kauan kun en joudu taas sairaalaan. Kun ei ne edes osaa päättää mikä vaivasi.

No vaikkei olisi varaa ruokaan, se ei tarkoita sitä, ettei olisi ruokaa.

Kun alamäki alkaa

Liityin Instagramiin, lisäsin sinne blogini osoitteen ja mihin se johtikaan? 93 käyntiä toissapäivänä. Kaikille järkyttyneille kotikaupunkilaisilleni: viime postaus oli aprillipila. Ja hyvä aprillipila olikin, koska sain sillä ihmisiä paniikkiin. En siis ole paksuna. Vielä. Seitsemään vuoteen.

Ja tosiaan oi mikäs muukaan menossa kuin koeviikon loppupuolisko. Minulla tässä nautiskeltavana vielä kaksi koetta, ruotsi ja italia. Ja sairastelu jatkuu, koska stressi. Kun pitäisi saada töitä ja kaikkea. Ja ne työt pitäisi saada Uudestakaupungista. Seitsemään paikkaan hakenut, yhdestä kieltävä vastaus, lopuista ei ole kuulunut mitään. Pienyrityksiä en erityisemmin pääse kiertämään, sillä olen vain viikonloput paikalla ja aukioloajat eivät ole silloin tue minua. Lisäksi minusta ei saa edes yritystukea, eikä "alani" työpaikkoja kaupungissa paljoa ole. Kesätyöpaikan hankkiminen on minulle kuitenkin välttämätöntä, muuten en taida selvitä kesän vuokranmaksusta.

Minusta tuntuu, että viime syksy oli oikeastaan aika upea. Pääsi tekemään kaiken itse ja kun päätti tehdä jotain, niin tosiaan teki sen. Aito, itsenäinen nainen. Itsevarmuutta oli tarpeeksi sanomaan ties mitä, ja vielä pystyi jonkin verran seisomaan sanojensa takana. Oli tietty elämäntyyli, ja liikaa rahaa käytettävissä.

Nyt on kevät ja mihin olen päätynyt? En edes yritä väittää vastaan, kaikki on ihan sama. Ei uskalla ostaa ruokaa, koska ei ole varma millaisia laskuja on tulossa. Enkä saa edes mitään aikaiseksi. Aina vaan "pitäisi..." mutta mitään ei tapahdu ennen kuin joku muu alkaa hoputtamaan. Kai sitä pitää taas lähteä etsimään itsevarmuuttaan ja energiaansa takaisin.

Kaksi viivaa

Se oli odottanut minua Helsingissä koko loman. Kiusannut olemassaolollaan toilettilaukussa. En ole oikeastaan pystynyt ajattelemaan muuta, mutta en ole siitä pystynyt puhumaankaan. Päästyäni takaisin kämppääni, oli aika tehdä epäilyksistä loppu. Eihän tässä ole ihmetelty kuin vasta pari viikkoa, mikä on, kun ei mielialojaan hallitse. Miksi purskahtaa niin helposti itkuun, miksi paiskoo tavaroitaan ympäri asuntoa, miksi saa kiukunpuuskan keskellä yötä ja potkii seinää? Miksi väsyttää, miksi juoksee jatkuvasti vessassa, miksi alavatsassa tuntuu jotain menkkakipujen kaltaista, vaikkei niiden aika olekaan, miksi ällöttää tai miksi tekee yllättäen mieli syödä majoneesia? En olisi uskonut joutuvani tähän tilanteeseen vielä pitkiin aikoihin, olenhan sentään syönyt pillereitä jo vuodesta 2011, eikä kondomien ostamisenkaan pitäisi olla ongelma. Luulisi sentään minun niin vastuuntuntoisena ihmisenä osaavan käyttää sitä ehkäisyä oikein mutta ei, ei niitä pillereitä aina muista syödä vaikka kuinka olisi hälytys, eikä sitä unohdustakaan välttämättä huomaa.

Tänään tein elämäni ensimmäisen raskaustestin. Testi näytti minulle kahta viivaa, tulos oli siis positiivinen.