Ilon aiheet vol 466764

Näyttää siltä, että elämäni itse asiassa hymyilee enemmän silloin, kun olen Helsingissä. Mahdollisesti siksi, että Uudessakaupungissa minua odottaa äiti, joka ei halua minun pitävän yhteyttä puoliskooni. Harmi, koita tässä sitten kertoa jostain seurustelustakin.

Mutta miksi iloita nyt:

• Arvosanat ilmestyivät Wilmaan. Voin olla ylpeä kiitettävistäni.
• Ennen lomaa elämääni täydellisti käynti Ateneumissa - se tunne kun näet suosikkitaiteilijasi työt parinkymmenen sentin päästä.
• Parisuhteeni upean ihmisen kanssa on upeaa upeampi. Tai yksinkertaisesti paras. Lisäksi siirappista elämääni täydellisti lomalla rakkaani viiden päivän oleilu luonani.
• Pääsen muuttamaan vajaan kahden viikon päästä.
• Minulla on työhaastattelu ensi viikonloppuna.
• Saamme huomenna koulussa tabletit käyttöön ja saan tosiaan kanniskella sitä mukanani myös vapaa-ajalla.
• Minulla on hyvää kesäkeittoa keskellä talvea.
• Mikään ei paina mieltä.

Katolista seksiä yötä päivää

Myytti #10: Katolinen kirkko ei halua parien olevan yhdynnässä nautinnon vuoksi

Totuus: Kirkko haluaa, että avioparien seksuaalielämä olisi mahdollisimman hyvää!
Lähde: Catholic.fi

Minua on siis selkeästi johdettu harhaan tässä asiassa. Näköjään katolisen kirkon "jäsenenä" voin sittenkin suunnitella seksielämääni. Silti "epäpuhtaat" eli seksiin liittyvät ajatukset pitäisi tunnustaa ja niitä pitäisi katua ripittäytyessä. Miksi? Pilaako se pääni? Pilaako se käsitykseni seksistä, tai kauniimmin sanottuna rakastelusta, jos mietin, haluanko tehdä sitä lentokoneessa tai pukukopissa? Haluanko tulla rakastelluksi keittiön pöydällä vai olenko kamala lahna ja makaan liikkumatta lähetyssaarnaajassa aviovuoteessani? Katolinen kirkko tosin haluaa, että rakastelemme, emmekä vain harrasta seksiä, sillä pelkkä harrastelu kuulemma viittaa omaan nautintoon, kun taas rakastelussa ihminen antaa itsensä kokonaan toiselle. Todennäköisesti entinen uskonnonopettajani väittäisi että tavoittelen vain omaa nautintoani jos alkaisin selittämään eri paikoista ja asennoista, mutta kuka on muka määrännyt missään, miten itsensä antaa?

Katolinen kirkko on kuitenkin päässyt pistelemään ajatuksiani solmuun melko rankasti. Nykyään on melko vaikeaa olla näiden asioiden kanssa. Vielä joku aika sitten tosiaan ajattelin, etten todellakaan koske enää ikinä miehiin, eikä tarvinnut ajatella tuleeko katolinen syyllisyys ajamaan rippikoppiin. Tavallaan sitä käsittää, miksi kirkko haluaisi ihmisen pysyvän koskemattomana, kun huomaa että kumppanin kokeneisuus alkaa häiritsemään. Kun tajuaa, että jos toinen tietää paremmasta, voi suhde oikeasti, kuten kaikissa lehdissäkin lukee, kaatua siihen, että seksi on huonoa. Sanon vaan, että ei voi oikeastaan pitää jotain kovin huonona jos ei tiedä paremmasta.

Jep, nyt paljastuu synkkä salaisuuteni eli oikeasti tylsä itsestäänselvyys, jonka vuoksi seurakuntani, tai edes kummini, isoäitini ja äitini voivat huutaa hurraata: Minä en halua useita seksikumppaneja. Minulle riittää yksi koko elämäni ajaksi.

Niille, jotka oikeasti luulevat, että paljastelin täällä jotain seksifantasioitani, niin hyi teitä. En oikeasti aio paneskella lentokoneessa yhtään ketään.

Jos haluat tietää katolisen kirkon ajatuksista seksiä kohtaan, tässä pari tietolähdettä:
Hyviä uutisia: Esiaviollinen seksi <-- myös blogin muut artikkelit
Kymmenen myyttiä luonnollisesta perhesuunnittelusta
Mieheksi ja naiseksi -blogi - vaihtoehtoista, vastuullista seksivalistusta

Oh dear

Oh, dear,
It's been hardly three days
And I'm longing to feel your embrace.
There are several days
Until I can see your sweet face.

Ällöys jatkukoon. 4. jakso alkakoon keramiikalla ja taidehistorian jatkolla italian opintojen kuorruttamana. Anteeks mitä?

Koeviikko lähestyy loppuaan

Millä K-pop saadaan pois päästä soimasta?

Helsinkiläinen kanakori

Helsingissä pitäisi olla helppo löytää mitä tahansa. Tai no ainakin kaikkea pitäisi olla, kun liikkeitäkin on niin jumalattomasti. Helsingissähän on vissiin kaksi keskustaakin. On se eteläinen, kallis ja jäätävien porvarien alue, ja sitten on se itäinen, epämääräinen mamujen asuttama sekasotku, jossa en juurikaan itse käyskentele. Mutta kun haluat määrättyä ruokaa siedettävän matkan päästä, niin ei ole helppoa.

Silloin, kun meillä on täällä vieraita, ja pitäisi lähteä ravintolaan syömään, kestää niin tajuttoman kauan päättää paikka. Kun pitäisi saada sitä tätä ja tuota ja hinta pitäisi olla kohtuullinen. Pikaruokapaikat eivät tule kuuloonkaan, ei siinä tilanteessa. Kahdesti päädytty sitten Amarilloon, kun ei muuallekaan oikeastaan uskalla mennä. Koulukavereiltani on täysin turha kysyä ruokapaikkaa, sillä lähinnä vain McDonalds ja Hesburger ovat tulleet ihmisille tutuiksi. Tosin syntyperäiset helsinkiläiset nyt eivät tunnu tietävän kaupunginosien sijainnistakaan juuri mitään.

Eilen istuin ei-niin-mukavan tunnin autossa, kevyet puoli tuntia asemalla ja runsaat kaksi tuntia hikisen miehen vieressä bussissa, ja mieleni tekikin yllättäen hikisestä miehestä huolimatta kanakoria. Ei kebabia, ei pizzaa, ei mäkkiruokaa, vaan ihan vain tavallista kanakoria nugeteilla tai friteeratuilla kanafileillä tai mitä ikinä ovatkaan ja ranskalaisilla. Niinpä selasin googlet läpi etsien helsinkiläistä kanakoria, ja se piti löytää keskusta-Pasila-välillä olevasta pikaruokalasta. Itse tiedän Helsingissä suuret kaksi paikkaa, jotka tarjoavat tuota roskaruokien tylsintä vaihtoehtoa. Toinen sijaitsee aivan nykykämppäni lähellä Pasilan asemalla ja toinen itä-Helsingissä. Tottakai asemalla ollut paikka meni aivan liian aikaisin eli oikeasti ihan ihmisten aikoihin kiinni ja itä-Helsinkiin ei kukaan täysjärkinen lähde viikonloppuna pimeällä ellei asu siellä tai jos siellä ei ole maan mahtavimpia bileitä, joihin tulee puoli Suomea naamakirjakutsuerehdyksen vuoksi tai jotain. Ja niin jäin ilman tylsää, rasvaista, rapeaa kanakoriani, koska minulla, eikä Googlella ole mitään käsitystä, mistä täältä saa sellaisen. Nyt tiedän sentään hikisten makkaraperunoiden sijainnin.

Kun Uudessakaupungissa astelen pihaltani ulos ja tien yli ja menen edessäni olevaan kebab-ravintolaan, saan kanakorini. Täältä en saa lähimmästä siedettävänhintaisesta kebab-paikastani edes ranskalaisia.

Etsikää

minulle

kanakori.

Sarjaorgasmit kunniaan

Joko on valitettavaa? Ei tosiaan, ei vieläkään. Paska elämä, mihin oletkaan häipynyt? Joojoo, toki on jännitystä ollut ilmassa, jonka vuoksi en syö tai nuku ja pieniä pelkoja menneisyyden vuoksi, mutta mitään jäätäviä angsteja ei ole tullut. Vähän runsaammin keskustelua hieman vaikeammista asioista.

Hyvän olon aiheet vol 382 tai jotain siihen suuntaan:
Kiitettävä biologian kokeesta.
Sain itselleni parin wanhoihin.
Eräs mies alkoi jutella metrossa.
Televisiosta tuli hyvä leffa.
Suunnitelmia tulevaisuudelle.
Vaikeat asiat tulee puhuttua läpi.
Julmaa sanoa näin, mutta ei tarvitse nähdä enää kämppiksen äijää, koska sitä ei ole enää.
Huomenna kohtaamme taas! Hyi oon ällö.

Ja miettikää, koulussani on ykkösellä ehkä 15 jätkää jäljellä, ja muijia on se runsas 160 ja silti sain parin vielä tässä vaiheessa! Olen hyvin, hyvin ylpeä saavutuksestani. En vain ole täysin varma onko parini paljoakaan minua pidempi. Jos ei ole, niin kai se ehtii kasvamaan siihen kuntoon, että saan laittaa edes kunnon korot. Noh, nyt voinkin sitten aloittaa jo puvun ja kampauksen suunnittelun... tai etsimisen. Koita tässä etsiä muhkeaa prinsessamekkoa, joka ei ole liian blingbling ja jossa on oikeasti jotain vanhahtavaa. Anna Kareninassa olleet luomukset näyttivät houkuttelevilta...

(source: We♥it)

Ja koska mällipaperit tuottivat hyvää tulosta, jatkan orkkulinjalla.