rräyh

Inttileskille

Mä olen ollut varmaan kamalin inttileski ikinä. Tai siis en mä noudata mitään niistä ohjeista, joita foorumeilla jaetaan.

Luulin puoli vuotta ettei tuntemistani ihmisistä yksikään ollut inttileski. Sitten päädyin erääseen fb-inttileskiryhmään mutta olo oli outsider sielläkin. Harvempi kai pyöritti kaukosuhdetta samaan aikaan ja laivastossa miehiä ei ollut monella. Ja nyt kun 2/14 sai pukeutua vihdoin vihreisiin niin nyt näitä inttileskiä tuntuu satelevan joka suunnalta. Samalla selvisi, etten ollutkaan ihan niin yksin kuin luulin.

Mutta jos joku epätoivoinen eksyy tänne, miten ohjeistaisin?

Okei, varmaan aika yleinen on kuuntele. Tosin puolisko ei välitä kauheasti puhua mulle intistään, koska tietää etten paljoa tajua. Jooh, ei kai toiminut mun kohdalla.

Sitten sanotaan, että älä tunge jokaista murhetta varusmiehesi niskaan. Noh, ei toiminut sekään mulla. Tai jos yritin olla kertomatta, niin musta tuli vaan angstinen ja sen huomasi. Puhuminen on kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa, eli minun ohjeeni: älä vaikene! Tosin ei nyt ihan kaikesta voi inistä. Jos mies tulee väsyneenä lomilleja se harmittaa, niin sille ei oikeastaan vaan voi yhtään mitään.

Jos äijälläsi on hyvät tupakaverit, voit olla unelmavaimo ja leipoa jotain jaettavaksi tupaan. Älä roiku jatkuvasti kiinni vaikka rankan viikon/kaksi/kolme oletkin odottanut kultaa kotiin. Ellei mies itse halua roikkua. Tosin itse en käsitä, että jos inttikamujensa kanssa haluaa kaljotella lomilla. Tehköön edes sen iltavapailla. Niitähän se näkee siellä miltei 24/7 kuitenkin. Muuten anna vapaus tehdä omia juttujaankin. Ja minähän en todellakaan noudattanut tätä viime viikonloppuna ja sain palautetta asiasta.

Älä käskytä, älä petä, jos suhteessa on ollut paljon mustasukkaisuutta ilmassa niin älä anna aihetta sellaiseen. Ja jos meinaat äijäsi jättää niin pls, älä tee sitä paria viikkoa ennen reserviä etenkin jos puoliskosi on taipuvainen masennukseen. Sellaiset ovat kai helpommin päätyneet itsemurhaan.

Älä odota liikoja tai tee suuria suunnitelmia viikonlopuille. Ainakaan kysymättä toiselta. Jos tykkäät ällöromanttisuudesta, niin inttiin saa lähetettyä rakkauskirjeitäkin.

Elektroniikat on siirapis

Minä olen oppinut unelmoimaan paremmin. Aiemmin oli vain pakko saada -tavoite, mutta kai sitä nyt pitää joustaa. Unelmat voi olla tarkoitettu toteutettaviksi, ja yleensä käsketään itse niitä toteuttamaan, mutta jos unelmoit prinssistä valkoisella ratsulla niin miten ketussa sellainen unelma pitäisi itse toteuttaa? Tosin vielä silloin kun mulla oli sukupuolikriisi ja olisin mieluummin ollut mies, niin ratkaisin asian sillä että ryhdy itse prinssiksi ja hanki heppa. Nykyään puolisko ei tue mun sukupuolikriisiä kun ei se oo homo.

Minä unelmoin naimisiinmenosta. Siitä, kuinka voin julkisesti kaikkien edessä luvata rakastaa. Vaimona olosta. Sukunimen vaihtamisesta rakkaan sukunimeen. Olla olematta neiti enää. Isoäiti uhkaili jo että musta tulee vanhapiika. Ala-asteikäisenä ennen puoliskon tapaamista olisinkin mielelläni sellainen lopun elämääni ollut. Ei mulla ollut uskoa avioliittoon tai parisuhteisiin tai rakkauteen muutenkaan. Kasiluokan jälkeen oli jonkinnäköistä uskoa, muttei halua lähteä enää mihinkään suhdesoppaan. Ja nyt ollaan tässä, tulevana abiturienttina pohtimassa päästääkö tästä avioliittounelmasta irti. Olen kuitenkin todennut, että vaikka tää vaimoilu olisikin mulle tärkeää, niin en mä alkaisi ketään hylkäämään avioliiton vuoksi. Ja voisin mä hoitaa homman ilman jäätäviä viiden miljoonan euron juominkeja, jos se siitä kiinni olisi.

Unelmoin perheestä. Musta vaan kaikki lapset on rasittavia. Tai no suurin osa. Voin vaan toivoa, että omista lapsista tulee enemmän mun kaltaisia, tosin ilman sitä syrjityksi tulemista. "Et pääse mukaan kun sulla on isosisarus ja meil on pikkusisaruksii" "Et pääse mukaa ku sun äiti ei oo suomalainen" Ja täältä alkaa vuotaa 15 vuotta sitten alkanut katkeruus. Niinjoo ja ehkä mun lapset voisi olla vähemmän itsetuhoisia kuin mä 4-vuotiaana. Mutta mulla lastenhankinnassa voi ilmetä pieniä ongelmia, sillä viimeksi kun kierto on ollut luonnollinen niin yhden kierron kesto oli 5kk. Juuh lisääntymismahdollisuus kahdesti vuodessa, kiitti tästä. Ei kyllä ole ihan ajankohtainen asia, vaikka sekunnin murto-osan ajan suunnittelinkin lapsenhankintaa välivuodelle. Lisäksi puolisko vitsaili lapsenhankinnasta inttivuodelle. Kuulemma olisi lomia saanut.

Mä sanon usein vihaavani yllätyksiä, koska useimmat yllätyksistä ovat osoittautuneet epämieluisiksi. Esim kun Hoas yllättäen lähetti vahvistuksen vuokrasuhteen päättymisestä vaikka tarkoitus oli jatkaa asumista. Tai kun mä sain joulutervehdyksestä vastaukseksi vihaviestejä. Tai kun oon rauhassa tyhjentänyt tilini ja sitten sille yllättäen läjähtää kolme laskua. Tai kun joku antaa epämieluisan lahjan tai kun kameran akut osoittautuvat käyttökelvottomiksi juuri kun pitäisi lähteä johonkin kuvaamaan. Tai kun isoäiti on yllättäen putkahtanut täysin ilmoittamatta epäsiistiin kämppään ties minkä keskelle. Mutta kai mä sitten uskallan yllätyksistäkin unelmoida. Silloin vielä, kun puolisko ei ollut intissä saatoin haaveilla esim. siitä että herra olisi yllättäen ilmaantunut kotiini. Juuh, mies käy mutta isoäiti ei. Joskus kun vielä oltiin pieniä, eli yläastelaisia, puolisko yllättäen alkoi tanssittaa niiden keittiössä. Se on sentään hyvä muisto yllätyksestä. Romanttiset yllätykset, kyllä kiitos. Mutta kai mä tykkään enemmän järkkäillä yllätyksiä itse. Oon tässä lomapäivinäni, joita tänä kesänä on kertynyt enemmän kuin työpäiviä, suunnitellut aamiaisia sänkyyn ja kutsuja piknikille ja vastaleivottuja ties mitä. Juuh eihän tässä muuten mitään mutta kun se puolisko puorii tuolla jossain sen miinalaivansa kanssa. Olin kyllä erittäin fiiliksissä saadessani kullalta yllättäen suklaalevyn. Tai no ensin olin superhämilläni pari päivää enkä edes tajunnut kiittää. Tajuttuani kiittää lupailin myös kolmea asiaa joista oon täyttänyt tähän mennessä vaan yhden. Eh. Noh, onhan tässä aikaa.

Mutta kaikessa romantiikkaymmärtämättömyydessäni ja spontaaniusvihassani ja ei-ikinä-mukavuusalueen-ulkopuolelle-asenteellani minä haluan enemmän tanssia ja kielisuudelmia, joita harrastin 14-vuotiaana ja tehdä aamiaisia sänkyyn ja antaa hierontoja ja olla yhteiskuvissa, joita voi katsella vuosien päästä, ja hyväksyä muutokset ihmisessä koska rakkaus on sitä. 

Tämän tekstin allekirjoittaa ikävästä kärsivä inttileski, jonka äijällä on tuplagines. Kirosana.

Diktaattoriksi opiskelu

Ei tuu RUKn kurssijuhlaa. Mutta häät tulee. Ei meidän vaan puoliskon serkun ja tämän piitkäaikaisen tyttöystävän (vai pitäskö sanoo kihlatun) ja kutsussa luvattiin tansseja. Yasmine é felice.

Tulikin tuosta mieleen taas vaihteeksi että kirjoitukset lähestyvät uhkaavasti. Syksyn ohjelmassa biologia ja englanti, keväällä taas fysiikka, kemia, pitkä matematiikka ja äidinkieli. Toki voisin tässä vielä italiankin kirjoittaa. Pitkään luulin, että B3-kielen kirjoittamiseen tarvittaisiin kuusi käytyä kurssia, mutta raja onkin vain kolme.

En tiedä miksi opiskelen aineita, joissa en pärjää. Matematiikka on mennyt silleen, että kolme kurssia on tullut juuri ja juuri läpi päästyä eikä kemia meidän koulun oman opettajan kanssa kiinnosta pätkääkään. Kallion lukion opettaja saa aiheesta kiinnostavan, omassa koulussa opettaja ei edes suostu auttamaan.

Tulevaisuuden suunnitelmat alkavat mennä uusiksi. Kun kokee, ettei pärjää pääsykokeisiin tarvittavissa aineissa, miten sitten pärjää pääsykokeissakaan? Onhan niitä valmennuskursseja, mutta varaa sellaisiin ei. Saahan niihin haettua vähävaraisten stipendejä ja kaikkea, mutta millä todennäköisyydellä ne osuvat omalle kohdalle. Eihän mun vähävaraisuushakemuksista ole mikään tuottanut tulosta... Tai okei, opintotukihakemus sentään. Lisäksi Vasemmistonuoret järjestivät ainakin tänä vuonna ilmaiset valmennuskurssit, toivottavasti sama tapahtuu ensi vuonnakin... Jos siihen asti jaksan sinnitellä. Tosin okei, mun hammaslääkiksen varasuunnitelma oli biologia, kunnes mulle kerrottiin sen kakkatyötilanteesta. Jaa että ei musta tulekaan mitään geenimanipuloijaa. Ja sitten oli taas aika etsiä uusi varasuunnitelma. Ja alan vaan harkita taiteilijapummailua, vaatesuunnittelua sekä somistajaa. Niinja graafista suunnittelijaa. Etenkin nyt kun Suomen AMKista katosi hammasteknikon koulutus. Voi Metropolia, minkä teit.

Tähän epätoivoiseen soperrukseen on kai hyvä lopettaa. Voin mä vielä ryhtyä hei diktaattoriksi.

Täs mä diktaattorina. © Hertta Lehtovirta

Heil Yasmine / Rinsessatervehdys © Hertta Lehtovirta

moimoi

Päätin, etten eroa kirkosta. En kuitenkaan ala käännyttämään ateistiani, sillä uskon uskonvapauteen (kuulostipa taas järkevältä).

Minä haluan naimisiin vielä jonain päivänä, mutta katolinen kirkko ei oikeastaan salli meidän suhdetta, tai periaatteessa kyllä mutta kuitenkin ei. Eihän meidän kirkko kai usko kirkosta eroamiseenkaan jos se ei usko avioeroon? Onhan puolisko sentään kastettu ja riparin käynyt ja niin. Toki vaikka tässä huonolla tuurilla äijä vaihtuisi koska jos joku kuolee tai jotain niin jos päätyisin jonkun muun puoliskoksi niin aika moni on kuitenki eronnut kirkosta jo koska Päivi Räsänen. Ja jos nyt katolinen kirkko asettaisi jonkun kirkosta eronneen eikelpaa-ihmiseksi niin juu kiitos tästä sulkekaa minut vaan sakramenttien ulkopuolelle. Tosin en tiedä miksi edes kirjoitan tästä jos en edes aio kirkossa naimisiin.

Suunnittelen munasolujen luovutusta. Katolinen kirkko tosin ohjeistaa adoptoimaan ennemmin kuin hankkiutumaan hedelmöityshoitoihin yms koeputkihommaan, mutta onneksi tässä kohtaa voin todeta Suomen olevan ainakin vielä suurimmalta osalta jotain muuta kuin katolinen. Jos minulla on munasoluja joku 500 000 ja niistä kypsiksi ehtii 400 ja lapsia ehtii tulla varmaan enintään viisi (vaikka puolisko ehdotti juuri tänään sadan lapsen hankintaa kun ehdotin siittiöiden luovutusta) niin miksipä ei? Jostakusta tulee erittäin onnellinen varmaan saadessaan neljäsosa-aasialaisen lapsen joka on lähes sokea hakiessaan ajokorttia tai jotain. Lisäksi sillä voi tienata kuukauden vuokran. Siis munasolun luovuttamisella, ei sokealla lapsella. Tai no varmaan sellasestakin saa jotain tukea.

En oikeesti uskalla kirjoittaa tänne ku pelkään että mun suusta (sormista) pääsee vaan inttileski-ininää. Oikeasti. Jos kuulisitten sekunnin murto-osan mun ajatusvirtaa niin hirttäytyisitte. Tai hirttäisitte mut. Ei se ei ole itsetuhoista, eikä oikeastaan tuskaisaa, se vain on sitä hulluutta, mitä ne demittäjät, jotka eivät kuulu inttileskiin, vihaavat.

Wanhojentanssit menivät eikä siitä oikeen muuta sanottavaa. Mulla ei ollut ihan niin kivaa kuin kuuluisi koska se mystinen tauti joka edelleen jatkuu tai siis Matias toi uuden edellisen loputtua. Tosin kai olin jo luopunut toivosta kauan ennen harjoitusten alkamista... Miksei nykyään voida pitää hienoja tanssiaisia missä tavataan ihmisiä? Kännitapaamiset on aika noloja yleensä. Jos tanssiaisia ois enemmän kuin vaan wanhat niin vois hankkia kaappinsa täyteen superihania mekkoja. Noh, ehkä vaan toivon että joko pääsen RUK-kurssijuhlaan tai yliopiston sitseihin.

Enkä tiedä mikä mua vaivaa kun oon jatkuvasti kritisoimassa katolista kirkkoa.

mystinen tauti

En voi tanssii ku oon sick enkä voi mennä valaan ku oon sick t. mystinen tauti

© Hertta Lehtovirta

Tervetuloa 2014

Mitä luvassa:

Tammikuu
- Inttileskeys
- Back to school
- Vuosipäivä
- Täysi-ikäisyys meikälle
- Muutama muukin täysi-ikäinen
- KSB

Helmikuu:
- Wanhat, fuck you ystävänpäivä, vala
- Hiihtoloma

Maaliskuu
- Putkiremppa, evakko

Huhtikuu
- Muutto Vantaalle

Toukokuu
- Asustelu Vantaalla jatkuu

Kesäkuu
- Loma = töitä

Heinäkuu
- 1½v-pv
- Takaisin Kallioon?

Elokuu
- Abivuosi!

Syyskuu
- Kirjoitukset :(:(:(::(:(::(:( ;_____;

Lokakuu
- Ruotsiin?

Marraskuu
- niente

Joulukuu
- Inttileskeys päättyy viimeistään tässä kohtaa