Minä olen oppinut unelmoimaan paremmin. Aiemmin oli vain pakko saada -tavoite, mutta kai sitä nyt pitää joustaa. Unelmat voi olla tarkoitettu toteutettaviksi, ja yleensä käsketään itse niitä toteuttamaan, mutta jos unelmoit prinssistä valkoisella ratsulla niin miten ketussa sellainen unelma pitäisi itse toteuttaa? Tosin vielä silloin kun mulla oli sukupuolikriisi ja olisin mieluummin ollut mies, niin ratkaisin asian sillä että ryhdy itse prinssiksi ja hanki heppa. Nykyään puolisko ei tue mun sukupuolikriisiä kun ei se oo homo.
Minä unelmoin naimisiinmenosta. Siitä, kuinka voin julkisesti kaikkien edessä luvata rakastaa. Vaimona olosta. Sukunimen vaihtamisesta rakkaan sukunimeen. Olla olematta neiti enää. Isoäiti uhkaili jo että musta tulee vanhapiika. Ala-asteikäisenä ennen puoliskon tapaamista olisinkin mielelläni sellainen lopun elämääni ollut. Ei mulla ollut uskoa avioliittoon tai parisuhteisiin tai rakkauteen muutenkaan. Kasiluokan jälkeen oli jonkinnäköistä uskoa, muttei halua lähteä enää mihinkään suhdesoppaan. Ja nyt ollaan tässä, tulevana abiturienttina pohtimassa päästääkö tästä avioliittounelmasta irti. Olen kuitenkin todennut, että vaikka tää vaimoilu olisikin mulle tärkeää, niin en mä alkaisi ketään hylkäämään avioliiton vuoksi. Ja voisin mä hoitaa homman ilman jäätäviä viiden miljoonan euron juominkeja, jos se siitä kiinni olisi.
Unelmoin perheestä. Musta vaan kaikki lapset on rasittavia. Tai no suurin osa. Voin vaan toivoa, että omista lapsista tulee enemmän mun kaltaisia, tosin ilman sitä syrjityksi tulemista. "Et pääse mukaan kun sulla on isosisarus ja meil on pikkusisaruksii" "Et pääse mukaa ku sun äiti ei oo suomalainen" Ja täältä alkaa vuotaa 15 vuotta sitten alkanut katkeruus. Niinjoo ja ehkä mun lapset voisi olla vähemmän itsetuhoisia kuin mä 4-vuotiaana. Mutta mulla lastenhankinnassa voi ilmetä pieniä ongelmia, sillä viimeksi kun kierto on ollut luonnollinen niin yhden kierron kesto oli 5kk. Juuh lisääntymismahdollisuus kahdesti vuodessa, kiitti tästä. Ei kyllä ole ihan ajankohtainen asia, vaikka sekunnin murto-osan ajan suunnittelinkin lapsenhankintaa välivuodelle. Lisäksi puolisko vitsaili lapsenhankinnasta inttivuodelle. Kuulemma olisi lomia saanut.
Mä sanon usein vihaavani yllätyksiä, koska useimmat yllätyksistä ovat osoittautuneet epämieluisiksi. Esim kun Hoas yllättäen lähetti vahvistuksen vuokrasuhteen päättymisestä vaikka tarkoitus oli jatkaa asumista. Tai kun mä sain joulutervehdyksestä vastaukseksi vihaviestejä. Tai kun oon rauhassa tyhjentänyt tilini ja sitten sille yllättäen läjähtää kolme laskua. Tai kun joku antaa epämieluisan lahjan tai kun kameran akut osoittautuvat käyttökelvottomiksi juuri kun pitäisi lähteä johonkin kuvaamaan. Tai kun isoäiti on yllättäen putkahtanut täysin ilmoittamatta epäsiistiin kämppään ties minkä keskelle. Mutta kai mä sitten uskallan yllätyksistäkin unelmoida. Silloin vielä, kun puolisko ei ollut intissä saatoin haaveilla esim. siitä että herra olisi yllättäen ilmaantunut kotiini. Juuh, mies käy mutta isoäiti ei. Joskus kun vielä oltiin pieniä, eli yläastelaisia, puolisko yllättäen alkoi tanssittaa niiden keittiössä. Se on sentään hyvä muisto yllätyksestä. Romanttiset yllätykset, kyllä kiitos. Mutta kai mä tykkään enemmän järkkäillä yllätyksiä itse. Oon tässä lomapäivinäni, joita tänä kesänä on kertynyt enemmän kuin työpäiviä, suunnitellut aamiaisia sänkyyn ja kutsuja piknikille ja vastaleivottuja ties mitä. Juuh eihän tässä muuten mitään mutta kun se puolisko puorii tuolla jossain sen miinalaivansa kanssa. Olin kyllä erittäin fiiliksissä saadessani kullalta yllättäen suklaalevyn. Tai no ensin olin superhämilläni pari päivää enkä edes tajunnut kiittää. Tajuttuani kiittää lupailin myös kolmea asiaa joista oon täyttänyt tähän mennessä vaan yhden. Eh. Noh, onhan tässä aikaa.
Mutta kaikessa romantiikkaymmärtämättömyydessäni ja spontaaniusvihassani ja ei-ikinä-mukavuusalueen-ulkopuolelle-asenteellani minä haluan enemmän tanssia ja kielisuudelmia, joita harrastin 14-vuotiaana ja tehdä aamiaisia sänkyyn ja antaa hierontoja ja olla yhteiskuvissa, joita voi katsella vuosien päästä, ja hyväksyä muutokset ihmisessä koska rakkaus on sitä.
Tämän tekstin allekirjoittaa ikävästä kärsivä inttileski, jonka äijällä on tuplagines. Kirosana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti