Mä olen ollut meidän koulun opiskelijakunnan hallituksen jäsen jo kaksi kautta. Oikeestaan nyt oon vähän extra-ajalla, sillä, oho, missattiin vaalit. Hallituksen jäsenenä oon päässyt opekokouksiin.
Oon käynyt viimeksi opekokouksessa, jossa käsiteltiin opiskelijahuoltoryhmää. Mikä se on ja milloin oppilas tulee ohjata sellaisen luo? Opiskelijahuoltoryhmän idea on tietty pitää huolta opiskelijan hyvinvoinnista. Se toimii silleen että kun esim. jonkin kurssin opettaja tai vaikka oma RO huomaa oppilaan olevan poissaoleva, joko kuvainnollisesti tai kirjaimellisti, niin mennään kysymään onko kaikki ok. Kysytään tarvitseeko apua, haluaako apua. Opiskelijahuoltoryhmään kuuluu RO, terkkari, psykologi ja kuramoottori. Mahdollisesti myös huoltaja. Jos opiskelija suostuu ottamaan apua vastaan, niin sitten tässä ryhmässä etsitään parhaita ratkaisuja ongelmiin. Jos ei, niin yhteys vanhempiin tai sossuun. Tosin täysi-ikäisen kieltäytyvän opiskelijan kohdalla ei tehdä mitään.
Tässä kohtaa on hyvä ilmoittaa, että oon pettynyt meidän koulun opiskelijahuoltoon. Asiaan on toki voinut vaikuttaa se, että meidän RO on vaihtunut pari kertaa. Mutta miksi niin pettynyt?
Koska:
- Esim. mun matikka oli aluksi sellaista kasia ja ysiä. Sitten se humpsahti kutosiin ja vitosiin. Tuliko kukaan kysymään henkilökohtaisesti mitään? Ei. Huutia sai omalla nimellä varustettuna.
- Ekana vuonna mulla oli paljon poissaoloja, mutta jokainen selvitettiin. Silloin poissaoloja kerrytti lähinnä sairastelu ja ympäristöraadin tapahtumat. Tokana vuonna alkoi kertyä selvittämättömiä poissaoloja. Kysyikö kukaan mitään? Ei.
- Kun mun myöhästely alkoi, sain joko huutia siitä, että pitäisi osata jo tämän ikäisenä katsoa kelloa tai sitten vain vähän kiusoittelua. Tuossa viikko sitten varmaan ekan kerran kysyttiin, mistä olin tulossa. Vastasin rehellisesti, että sängystä, eikä keskustelu jatkunut tästä eteenpäin.
Meidän matikanope on pitänyt mulle enemmän kursseja kuin kukaan muu. Olisin kai siltä oottanut jotain, etenkin kun se opekokouksessa opiskelijahuoltoasiaansa niin innokkaana selitti. Se onnistui kerran kysymään vointia. Sillon olin kuumeessa ja unohtanut lasit kotiin. Sanoi siihen vaan, että kipeänä tulisi jäädä kotiin. Tämän jälkeen ei mitään. En mä tiedä, olisiko mun pitänyt ottaa sen "auttelen, jos voin" -mantra henkilökohtaisesti.
Jaksamattomuudesta puhuminen on hankalaa. Kun olen tullut myöhässä tai jättänyt tulematta syyllä etten jaksa, moni ajattelee asiaa viitsimättömyytenä. Sellaisena välinpitämättömyytenä. Ja sitten kaverin suusta pääsee vaan "hmph". Kun ei oikeasti jaksa. Kun tuntuu ettei voimat vaan riitä siihen että nousee sängystä. Kun kouluun kävellessä haluis vaan jäädä maahan itkemään kun ei jaksa. Mun jaksamattomuus ei vissiin alkanut mennä perille ennen kuin aloin tiuskia asiasta. Jos silläkään.
Nyt mä olen kuitenkin hakenut apua. Puhunut usealle ihmiselle. Useimmat eivät kai edes ota vakavasti ja koittavat selitellä jollain helposti ylipäästävällä asialla. Kuten sillä, et jos vaikka mun poikaystävä on kamala. Tai mulla on stressiä. Tai jos se on se inttileskeys. Mun poikaystävä on paras mahdollinen ja miten voi olla stressiä, jos ei ole oikeaa stressattavaa? Inttileskeys sujui alkuvuodesta vielä ihan sikahyvin, vaikka sillon sen piti olla just hankalaa. Mä kuitenkin pistelin tossa viime yönä psykologille ja kuraattorille viestiä ja pyysin apua. Huomenna on terkkarin vuoro.
Mä oikeesti toivon, et tää on jotain, josta voi parantua. Silleen, että mun itsevarmuus ja kunnianhimo vois palautua samalle tasolle kuin mitä ne oli silloin, kun mä aloin tapailla puoliskoa. Silleen, et mä tietäisin, et mä oisin vahva vaikka yksinkin.
Oon käynyt viimeksi opekokouksessa, jossa käsiteltiin opiskelijahuoltoryhmää. Mikä se on ja milloin oppilas tulee ohjata sellaisen luo? Opiskelijahuoltoryhmän idea on tietty pitää huolta opiskelijan hyvinvoinnista. Se toimii silleen että kun esim. jonkin kurssin opettaja tai vaikka oma RO huomaa oppilaan olevan poissaoleva, joko kuvainnollisesti tai kirjaimellisti, niin mennään kysymään onko kaikki ok. Kysytään tarvitseeko apua, haluaako apua. Opiskelijahuoltoryhmään kuuluu RO, terkkari, psykologi ja kuramoottori. Mahdollisesti myös huoltaja. Jos opiskelija suostuu ottamaan apua vastaan, niin sitten tässä ryhmässä etsitään parhaita ratkaisuja ongelmiin. Jos ei, niin yhteys vanhempiin tai sossuun. Tosin täysi-ikäisen kieltäytyvän opiskelijan kohdalla ei tehdä mitään.
Tässä kohtaa on hyvä ilmoittaa, että oon pettynyt meidän koulun opiskelijahuoltoon. Asiaan on toki voinut vaikuttaa se, että meidän RO on vaihtunut pari kertaa. Mutta miksi niin pettynyt?
Koska:
- Esim. mun matikka oli aluksi sellaista kasia ja ysiä. Sitten se humpsahti kutosiin ja vitosiin. Tuliko kukaan kysymään henkilökohtaisesti mitään? Ei. Huutia sai omalla nimellä varustettuna.
- Ekana vuonna mulla oli paljon poissaoloja, mutta jokainen selvitettiin. Silloin poissaoloja kerrytti lähinnä sairastelu ja ympäristöraadin tapahtumat. Tokana vuonna alkoi kertyä selvittämättömiä poissaoloja. Kysyikö kukaan mitään? Ei.
- Kun mun myöhästely alkoi, sain joko huutia siitä, että pitäisi osata jo tämän ikäisenä katsoa kelloa tai sitten vain vähän kiusoittelua. Tuossa viikko sitten varmaan ekan kerran kysyttiin, mistä olin tulossa. Vastasin rehellisesti, että sängystä, eikä keskustelu jatkunut tästä eteenpäin.
Meidän matikanope on pitänyt mulle enemmän kursseja kuin kukaan muu. Olisin kai siltä oottanut jotain, etenkin kun se opekokouksessa opiskelijahuoltoasiaansa niin innokkaana selitti. Se onnistui kerran kysymään vointia. Sillon olin kuumeessa ja unohtanut lasit kotiin. Sanoi siihen vaan, että kipeänä tulisi jäädä kotiin. Tämän jälkeen ei mitään. En mä tiedä, olisiko mun pitänyt ottaa sen "auttelen, jos voin" -mantra henkilökohtaisesti.
Jaksamattomuudesta puhuminen on hankalaa. Kun olen tullut myöhässä tai jättänyt tulematta syyllä etten jaksa, moni ajattelee asiaa viitsimättömyytenä. Sellaisena välinpitämättömyytenä. Ja sitten kaverin suusta pääsee vaan "hmph". Kun ei oikeasti jaksa. Kun tuntuu ettei voimat vaan riitä siihen että nousee sängystä. Kun kouluun kävellessä haluis vaan jäädä maahan itkemään kun ei jaksa. Mun jaksamattomuus ei vissiin alkanut mennä perille ennen kuin aloin tiuskia asiasta. Jos silläkään.
Nyt mä olen kuitenkin hakenut apua. Puhunut usealle ihmiselle. Useimmat eivät kai edes ota vakavasti ja koittavat selitellä jollain helposti ylipäästävällä asialla. Kuten sillä, et jos vaikka mun poikaystävä on kamala. Tai mulla on stressiä. Tai jos se on se inttileskeys. Mun poikaystävä on paras mahdollinen ja miten voi olla stressiä, jos ei ole oikeaa stressattavaa? Inttileskeys sujui alkuvuodesta vielä ihan sikahyvin, vaikka sillon sen piti olla just hankalaa. Mä kuitenkin pistelin tossa viime yönä psykologille ja kuraattorille viestiä ja pyysin apua. Huomenna on terkkarin vuoro.
Mä oikeesti toivon, et tää on jotain, josta voi parantua. Silleen, että mun itsevarmuus ja kunnianhimo vois palautua samalle tasolle kuin mitä ne oli silloin, kun mä aloin tapailla puoliskoa. Silleen, et mä tietäisin, et mä oisin vahva vaikka yksinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti